You are currently browsing the archives for the Täytekakut category.

10 March 2007

Pikainen suklaatorttu

Teki mieli jotain pikaista herkkua leipoa. Tämä nyt ei mitenkään älyttömän hieno viritelmä ole. Tässä kuvassa on vain puolikas torttu koska vien huomenna puolet vanhempieni luo.

suklaatorttu.jpg

Kääretorttupohja:

4 munaa rikottuna juomalasiin

sokeria saman verran lasiin mitattuna kuin munia

ohrakasta myös saman verran

1-2rkl kaakaojauhetta

1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot joukkoon ja kääntele sekaisin. Paista 200 asteessa 8min. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille. Puolita pohja.

Suklaatäyte:

1levy taloussuklaata

1prk tuorejuustoa

1prk flora vanilla

sokeria maun mukaan

Kostutus:

Vanilla suklaakastiketta

Koristelu:

Rouhittua minttukrokanttisuklaata

Koristehelmiä

Vanilla suklaakastiketta

Sulata suklaa ja sekoita siihen tuorejuusto. Vatkaa flora vanilla vaahdoksi ja sekoita suklaa-tuorejuusto siihen. Makeuta sokerilla maun mukaan.

Kostuta pohja Vanilla suklaakastikkeella ja levitä puolet suklaatäytteestä pohjalle. Ripottele täytteen päälle vähän suklaarouhetta. Nosta toinen puoli pohjasta päälle ja toista äskeinen. Koristele suklaarouheella, koristehelmillä ja suklaakastikkeella.

26 January 2007

Bemarikakku

Avokkini synttärikakku, tietenkin bmw. 

bemukakku.jpg

Viiden munan kakkupohja joka on leikattu kolmeen osaan ja kostutettu sitruunalimulla. Välissä täyte jossa on: 500g rahkaa, 2 purkkia kuningatarpilttiä, ½ purkkia vadelma-vaniljahilloa, 1prk Flora vanillaa vaahdotettuna  ja 2½tl liivatejauhetta tilkkaan vettä liotettuna. Koristeet tehty vaahtokarkkitaikinasta ja maalattu elintarvikeväreillä. Reunapursotukset 1½ purkkia flora vispiä joka maustettu sokerilla/vaniljasokerilla.

18 August 2006

Juustocreme täytteinen Kuningatarkakku suklaarouhekakkupohjalla

Olipa sanahirviö nimi..katsotaan jos tälle löytyisi ihan helpompikin nimi.
Suosittelen ostamaan behnfordsista tuota juustocremeä se on älyttömän hyvää!

Pohja:

125 g voita
3 dl sokeria
2 munaa
100 g tummaa suklaata tai mitä tahansa suklaata
1 prk kermaviiliä
1 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Kostutus:maitoa

Täyte:
1 prk whipped supreme cream cheese
1 prk Flora vispiä
pensasmustikoita
vadelmia

Koristeluun:

pensasmustikoita
vadelmia
appelsiini-suklaatikkuja
hopeakuulia

Vaahdota voi ja sokeri.Vatkaa munat joukkoon yksitellen voimakkaasti sekoittaen.
Rouhi suklaa ja lisää seokseen.Lisää kermaviili ja keskenään sekoitetut kuivataineet.Sekoita tasaiseksi.
Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.
Anna kakun jäähtyä ja halkaise 3 osaan.Kostuta pohjat maidolla.
Vatkaa floravispi vaahdoksi ja sekoita joukkoon juustocreme.Ota puolet täytteestä toiseen kulhoon ja sekoita joukkoon tuoreita marjoja haluamasi määrä.
Levitä täyte kahteen väliin.Päällystä kakku toisella osalla täytettä.koristele suklaatikuilla, marjoilla ja hopeakuulilla.

31 July 2006

Lakka-persikkakakku

Vuosia sitten tehty tämä, löysin vaan kuvan koneelta. yritän löytää ohjeenkin koska tää oli hyvää. Tästä on aika huono kuva, kai siitä jotain selvää saa. Kakkukin oli pikasesti tehty joten eipä kuvauksen kohdekaan mitkään hieno ollut. Vanhempieni luona oli tuohon aikaan vaan Tiimarista ostettu pursotin, sillä ei hienoa jälkeä saa vaikka kuinka yrittäisikin

lakka-persikka.jpg

31 July 2006

Unelmakakku

Namskis! Tämä oli hyvää.T ätä on tehty jo toistamiseenkin.

Tämä on muuten sama mutta kummassakin välissä on banaanitäytettä.

Unelmakakku

Pohja:

4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kuohukermaa
2 dl kermaviiliä
2 banaania
1-2 rkl sokeria
½ sitruunan mehu
2 pientä tölkkiä ananasmurskaa
(½ dl sokeria)

Kuorrutus:

50 g taloussuklaata
2 rkl konjakkia tai madeiraa
½ rkl pikakahvijauhetta
1 rkl sokeria
1 keltuainen
2 dl kuohukermaa

koristeeksi suklaalastuja ja hopeakuulia

Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet varoen nostellen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Paista 200 asteessa noin 30min.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Vaahdota täytteen kerma ja sekoita kermaviiliin. Tässä vaiheessa voit lisätä ½dl sokeria. Jaa seos kahtia ja sekoita toiseen osaan sokerilla ja sitruunamehulla maustetut murskatut banaanit ja toiseen valutetut ananakset. Kostuta pohjalevyjä hiukan ananasmehulla. Levitä ananastäyte pohjan päälle. Täytettä tulee paksu kerros!!! Nosta keskilevy täytteen päälle ja levitä banaanitäyte sille. Nosta kansilevy päälle.
Kuorrutusta varten kuumenna suklaa, konjakki, sokeri ja pikakahvijauhe miedolla lämmöllä juoksevaksi. Vatkaa keltuainen seokseen ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma ja lisää se suklaaseokseen. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille ja koristele.

31 July 2006

Halva-päärynäkakku

Tämän koristelin persikalla ja suklaalla vaikka täyte onkin päärynää ja halvaa. Kakusta olisi tullut ihan tylsän vaalea jos niillä olisin koristellut.

Halva-päärynäkakku

Pohja:

5 munaa
2½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maissijauhoja
4 rkl kaakaojauhetta (tai jätä pois jos haluat vaalean pohjan)
2 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kuohukermaa
50g vaniljahalvaa
2 tl liivatejauhetta
1 tlk päärynöitä tai persikoita

Kuorrutus:

3 dl kuohukermaa
75 g vaniljahalvaa

Koristelu:
persikkaviipaleita
suklaalastuja
vihreitä koristekuulia

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet munavaahtoon. Paista 175 asteessa noin 45 min. Kumoa ja anna jäähtyä. Halkaise kakku kolmeen osaan ja kostuta tölkkiliemellä. Liota liivatejauhe kuumaan vesitilkkaan. Vaahdota kerma ja sekoita halvamuru kermaan. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos vaahtoon. Jähmetä jääkaapissa hieman. Paloittele päärynät ihan pieniksi kuutioiksi ja levitä kakkulevyjen väliin halvakermavaahdon kanssa. Vaahdota kerma kuorrutusta varten ja sekoita siihen halvamuru. Levitä kakun pintaan ja reunoille ja koristele.

25 July 2006

Vanhoja kakkukuvia

Mokkakreemikakku

Marjakakku

Kinuski-karkkikakku

Vadelmakakku

Suklaakakku

Tässä on ollut kakun kuorruttajalla selvästikin näössä vikaa.Hirmusia koloja kuorrutuksessa.

Viperkakku

Tämä on vähän rumalla alustalla ja osaksi keskenkin.Mutta muuta kuvaa tästä ei ole.

Tipikakku

Bullterrierkakku

Tämä kakku on tehty siskoni koiran kuvasta.

Isänpäiväkakku

Tein isälle lastenkakun näkösen kakun ihan kiusaksi. Sisältä se on kuitenkin suklaakakku.

« Previous